Materiaalia alakouluille ja lapsille

Punaisen Ristin rasisminvastainen rastimateriaali alakouluille ja lapsille

Tarjoamme peruskoulun opettajille ja lasten kanssa työskenteleville käyttövalmista opetusmateriaalia, jossa käsitellään rasismia, erilaisuutta ja suomalaisuutta. Materiaalia löytyy useiden oppiaineiden tunneille.

Suunnittelemissamme opetusrasteissa yhdistyvät tiedon hankkiminen, teemojen pohtiminen sekä toiminnallinen oppiminen. Punaiselle Ristille on tärkeää olla mukana lisäämässä ihmisten välistä ymmärrystä sekä ystävyyttä ja rasisminvastainen kampanja on yksi tapa päästä lähemmäksi tätä tavoitetta. Tänä vuonna rasisminvastainen kampanja toteutetaan erityisesti nuorten kautta.

Meillä kaikilla on ennakkoluuloja ja erilaisuuteen liittyviä pelkoja. Kouluissa  niistä on kuitenkin hyvä puhua yhdessä luotettavan aikuisen kanssa. Näin rakennamme turvallisempaa kasvuympäristöä lapsille.

Rasismi on läsnä kouluissa. Lapsen kohtaama rasismi voidaan helposti tulkita tavalliseksi kiusaamiseksi, eikä rasistisia ajattelutapoja käsitellä. Lapset eivät välttämättä kerro rasismikokemuksistaan edes omille vanhemmilleen. Syrjintäkokemuksilla on yhteys heikentyneeseen henkiseen hyvinvointiin. Mitä enemmän maahanmuuttajataustaiset sekä etnisiin vähemmistöihin kuuluvat oppilaat kokevat syrjintää, sitä enemmän he kärsivät muun muassa ahdistus- ja masennusoireista. Kaikkia lapsia pitää suojella rasismilta. Lapsilla on myös oikeus lapsuuteen, jossa heistä itsestään ei kasva rasisteja.

Valtakunnallisessa peruskoulun opetussuunnitelmassa puhutaan suvaitsevaisuudesta, mutta ei rasismista. Rasismia on kuitenkin hyvin vaikea vastustaa, jos sitä ei haluta tai osata tunnistaa ja nimetä. Muukalaisviha ja syrjintä eivät voi esiintyä ilman yhteiskunnan yleisen ilmapiirin ja kulttuurin tukea.

Rastimateriaalilla haluamme rohkaista opettajia erilaisuuteen perustuvan syrjinnän avoimempaan käsittelyyn luokkahuoneissa. Opetusrasteissa on selkeät ohjeet sekä oheismateriaalia. Tutustukaa materiaaliimme Punaisen Ristin rasisminvastaisen kampanjan nettisivuilla! Ideoita voi käyttää joko sellaisinaan tai soveltaa omalle luokalle sopiviksi. 

Alta löydät alakouluille ja lapsille sopivaa rastimateriaalia.

Lähteet
Ihmisoikeusliiton Syrjintä ja rasismi Suomessa -vuosiraportti 2006
Jasinskaja-Lahti, Inga, Liebkind, Karmela & Vesala, Tiina (2002). Rasismi ja syrjintä Suomessa. Maahanmuuttajien kokemuksia. Gaudeamus. Helsinki
Rastas, Anna (2007) Rasismi lasten ja nuorten arjessa. Tampere University Press.
Rastas, Anna (2004) s. 33-55. Miksi rasismikokemuksista on niin vaikea puhua? Arja Jokinen, Laura Huttunen & Anna Kulmala (toim.) Puhua vastaan ja vaieta. Neuvottelu kulttuurisista marginaaleista. Gaudeamus. Helsinki.

LiiteKoko
Kirjailija Juuli Niemen tarina "Ennakkoluulolaatikko"487.34 Kt
Taustatietoa alakoulun opettajille: Maahanmuutto. Tyttö Darfurista. 77.6 Kt
Materiaalia alakoulujen opettajille: Erilaisuus ja suvaitsevaisuus. 76.03 Kt
Aamunavaus: "Ennakkoluuloja. Ei kai sentään minulla?"26 Kt
Aamunavaus: Rasisminvastainen päivä ja toimintaviikko27.5 Kt

Jaa linkki

""